Sopraano Anu Komsi sai 30 000 euron Erik Bergman -palkinnon


Sopraano Anu Komsi sai keskiviikkona Erik Bergman-palkinnon monipuolisista teoistaan laulutaiteen edistämiseksi Suomessa ja ulkomailla. Palkinnon suuruus on 30 000 euroa.

Palkintoperustelujen mukaan Komsin ura on ollut harvinaisen monipuolinen ja hänen ohjelmistonsa on ulottunut renessanssista uusimpaan nykymusiikkiin. Erityisen ainutlaatuiseksi kuvataan Komsin toimintaa modernin musiikin klassikoiden sekä uusimman nykymusiikin ennakkoluulottomana, taiturillisena ja intohimoisena tulkkina.

Erik Bergmanin rahasto on yksi Svenska kulturfondenin erikoisrahastoista. Rahaston tarkoituksena on edistää uusia pyrkimyksiä taidemusiikin saralla Suomessa.

Säveltäjä ja kuoronjohtaja Erik Bergman syntyi vuonna 1911. Nimikkorahasto perustettiin Bergmanin 80-vuotispäivänä vuonna 1991. Edellinen Bergmanin nimikkopalkinto jaettiin vuonna 2011.

Anu Komsin (s. 1967) kansainvälinen oopperaura alkoi Frankfurtin oopperassa vuonna 1993. Oopperarooleja barokista nykymusiikkiin uralla on kertynyt kaikkiaan 70.

Viime vuosina Komsi on esiintynyt ooppera-ja konserttisolistina muun muassa Milanon La Scalassa, Salzburgin musiikkijuhlilla, Lontoon Royal Festival Hallissa ja Royal Albert Hallissa, Elbfilharmoniassa, Berliinin Filharmoniassa ja Lincoln Center festivaalilla New Yorkissa.

Oman soolouransa ohessa Komsi johti vuosina 2004–2018 Kokkolan oopperan toimintaa.

Lähde: STT-HS 25.11.2021