Anu Komsi sang in a way that can’t be bettered

As a happy continuation, the concert went on with the five songs to poems of Pentti Saarikoski, one of the very last works from the plume of Kaija Saariaho, the Finnish composer who deceased in 2023. The soprano Anu Komsi, who premiered the songs in 2021 and whose voice Saariaho had in her ears while composing, fortunately sang the vocal part. For her performance, she deservedly harvested audibly more applause than usual for hardcore modern works in traditional programmes: Saariaho demands a lot from the voice, not only traditional, highly expressive cantilenas and even coloraturas, the soloist must also shout and declaim without pitch. Clearly the score also demands an exuberant vibrato swing. Again and again-like right in the beginning-the voice is used instrumentally, only to gradually emerge and lift itself from the orchestral context.

But at no instance did Komsi let the physical, intellectual and emotional demands that the score without any doubt presents to become apparent. In a miraculous balance between artistic control and angelical purity, all the rocks were navigated seemingly without any strain. Can it even be possible to sing better than what happened here?

Anu Komsi lauloi niin hyvin, ettei paremmin ole mahdollista laulaa

Onnellisena jatkumona konsertti eteni viidellä laululla Pentti Saarikosken runoihin, yhdellä viimeisistä 2023 edesmenneen suomalaissäveltäjä Kaija Saariahon teoksista. Sopraano Anu Komsi kantaesitti nämä laulut 2021, ja hänen äänensä soi Saariahon korvissa tämän säveltäessä janonneksi myös tässä konsertissa. Esityksellään Komsi keräsi kuultavasti suuremmat aplodit kuin yleensä hardcore-modernia musiikkia perinteisten ohjelmistojen konserteissa. Saariaho vaatii ääneltä paljon, ei vain perinteisiä joskin hyvin ilmaisurikkaita cantilenoja ja jopa koloratuureja, vaan myös huutoa ja säveletöntä deklamointia. Selvästi partituuri vaatii myös loisteliasta vibrato-keinua. Yhä uudelleen-kuten aivan alussa-lauluääntä käytetään soittimellisesti, vähitellen orkesteriympäristöstä kohoavana linjana.

Mutta hetkeäkään Komsi ei antanut partituurin ilmeisten fyysisten, intellektuaalisten ja emotionaalisten vaatimusten tulla kuultaviksi. Ihmeellisessä tasapainossa taiteellisen kontrollin ja enkelimäisen puhtauden välillä kaikki karikot navigoitiin vaivattomasti. Onko edes mahdollista laulaa paremmin kuin mitä tänään tapahtui?